Opetusfilosofiastani

​

Olen kuvataidekasvattaja, joka katsoo työssään tärkeimmäksi toimimisen oppilaan tasolla.  Olemme kaikki olleet joskus heidän asemassaan, muistamme mille ne ajat tuntuivat kaikkine vaikeuksineen. Kuvataide on aineena ollut minulle tärkeä, sillä se ei koskaan tuntunut vaikealle aineelle ja nyt opettajana olen edelleen sitä mieltä, ettei sen tarvitsekaan.

Mielestäni kuvataideluokan tulee olla oppilaille paikka, jossa ei vain kokeilla uutta, vaan myös luodaan ja tutkitaan omaa identteettiä juurikin vapaa-ajan sekä harrastuneisuuden kautta. Taide ja sen määrittäminen arvoineen on toissijaista nuoren elä-mässä. Parhaimmassa tapauksessa se, mitä oppilaat itse tekevät, on jotain heille merkityksellistä, heitä henkilökohtaisesti koskettavaa, jolloin siitä kehittyy osa heidän elämäänsä ja tulevaisuuttaan eikä vain koulua koulun vuoksi.

Tahdon antaa taiteen harrastajille mahdollisuuden tutkia taidetta, sen juuria ja sen määritelmää, sekä auttaa heitä eteenpäin polullaan kohti institutionaalisempaa asemaa, mutta tahdon myös ohjata niitä, jotka eivät koe taidetta omakseen. Ehkä heitä kiinnostaa kuvallinen tuottaminen ajattelematta sen taiteellista arvoa, oma vapaa-aikansa, some, media, kuvaaminen, pelit ja pelillisyys, tai urheiluharrastukset. Kaikkiin näihin liittyy jotain visuaalista, joita he voivat käsitellä ja esitellä muille kuvataiteen keinoin. Haluaisin oppilaideni näkevän kuvataiteen muunakin, kuin mitä se stereotyyppien värjäämänä ja opetussuunnitelman ajamana on menneisyydessä ollut. Ennen kaikkea haluan kuvataideluokan olevan paikka, jonne oppilaat haluavat tulla.

Ehkä osa tulee sinne hengähtämään arjesta ja muusta koulusta, mutta toivon löytäväni heillekin jotain mielekästä tekemistä, joka näyttää, ettei kuvataidetta vastaan tarvitse asettua vain siksi, että se on pakollinen osa opetussuunnitelmaa.